lauantai 17. lokakuuta 2009

Teemat

Kuten jo hieman tuossa aijemmassa postauksessa pohjustin, otetaan tälle kierrokselle mukaan TEEMAT, joiden mukaan paketti kasataan. Muista, että vaikka teema kuulostaisi suppealtakin, omaa mielikuvitusta käyttäen saa tavattoman paljon aikaan. Eli tavoitteena on ujuttaa paketteihin kunkin kuun teeman mukaan tavaraa. Niin nipo en ole että ihan kaiken pitää mennä just eikä melkein teeman mukaan, mutta olisi suotavaa että suurin osa paketista noudattaisi sitä.

Ja tässä teemat:

MARRASKUU: Alamme nostalgiseksi ja muistelemme lapsuuden herkkuja. Muistele jotakin todella hyvää ja kokoa paketti tuon herkun mukaan. Muista että mielikuvitusta saa käyttää, pakettiin voi laittaa muutakin kuin tarvikkeet ko. leipomukseen. :)

JOULUKUU: Nyt jo ollaan optimistisia, että joulu olisi valkoinen, siksi joulukuun teemana on LUMI JA PAKKANEN.

TAMMIKUUSSA perehdytään tarkemmin kyselylomakkeeseen. Olen sinne laittanut kysymyksen: JOS OLISIT LEIVONNAINEN, NIIN MIKÄ LEIVONNAINEN OLISIT? Lue muistettavasi vastaus ja kokoa paketti sen mukaan, mitä hän on tuohon kysymykseen vastannut.

Selvää on että teemat ovat nyt hieman enemmän pohdintaa vaativia kuin aijemmin on ollut, mutta sehän on vain kivaa! Luovuutta ja iloista mieltä peliin, tätäkään ei tarvitse ottaa otsa rypyssä, vakavasti. :)

4 kommenttia:

  1. Laitoin omaan blogiini mainoksen tästä, vaikken itse tähän rinkiin pystykään osallistumaan. Katotaan, josko sit kymppikierrokselle pääsisin?

    VastaaPoista
  2. Voi hitsi kun en ehdi osallistumaan tälle kierrokselle. teemat kuullostavat meinaan niin kivoiltaettä pikkasen pistää harmittamaan. Mutta raksa vie nyt niin paljon aikaa ettei tosikaan.

    VastaaPoista
  3. Teemat mietityttää tätä ensikertalaista, eli marraskuun teema ja se saako/pitääkö laittaa pakettiin mukaan reseptiä leipomukseen vai arvaileeeko "pari" mikä herkku on kyseessä?

    t.ensikertalainen

    VastaaPoista
  4. Hei Anonyymi!

    Tottakai herkun saa paljastaa, taidan itseasiassa marraskuun raporttiin pyytää että laitatte sen herkun nimen niin liitän sen blogiraporttiin.

    VastaaPoista